Erkki Melartin

Ari Rasilainen johti Melartinia Turussa

Tampereelta kotoisin oleva kansainvälinen kapellimestari Ari Rasilainen johti torstaina 3.2.2022 Turun filharmonista orkesteria (TFO) ja ohjelmassa oli Melartinin sinfonia nro 5 (op. 90). Rasilainen on aiemmin johtanut kyseistä teosta 2017 Korsholman musiikkijuhlilla ja 2018 oman orkesterinsa Südwestdeutsche Philharmonien kanssa Konstanzissa.

Viime torstain konsertin Turussa teki erityislaatuiseksi se, että seuraavana päivänä 4.2. Melartinin sinfonia äänitettiin saksalaiselle levy-yhtiölle CPO myöhemmin julkaistavaa levyä varten. Lokakuussa 2022 tarkoitus on sekä esittää että levyttää myös Melartinin kuudes sinfonia (op. 100).

Melartin-seuran puheenjohtaja Tuire Ranta-Meyer ja varapuheenjohtaja Jani Kyllönen olivat kuuntelemassa TFO:n ja Rasilaisen konserttia vuonna 1952 valmistuneessa Turun konserttitalossa Puutorin pohjoispäässä. Samalla he tapasivat TFO:n intendentin Nikke Isomöttösen, jonka kanssa keskusteltiin yhteistyöstä levytysprojektin ja tulevien Melartin-ohjelmistoa sisältävien konserttien keskustelu- ja yleisötapahtumien suhteen. Muutama sana ehdittiin vaihtaa myös kapellimestarin ja CPO:n tuottajan kanssa ja onnitella heitä levytyshankkeesta. On tärkeää, että 30 vuotta sitten Leonid Grinin johdolla tehty Melartinin sinfonioiden kokonaislevytys saa vaihtoehtoja musiikkia rakastavan yleisön kuunneltavaksi ja erilaisten tulkintojen vertailuun. Ari Rasilaisen myötä Melartinin viides sinfonia sai yleiseurooppalaista ilmettä, suuria linjoja ja eteenpäin pyrkivää energiaa. Kuka enää tuollaisen valtavan vyörytyksen jälkeen muistaa Melartinia joskus kutsutun ”pienten muotojen mestariksi”? Aikansa elänyt ja täysin virheellinen luonnehdinta!

Kapellimestari Ari Rasilainen | Kuva Jukka Vuokola

Konserttivierailulla Oulussa

Melartin-seuran puheenjohtaja Tuire Ranta-Meyer ja varapuheenjohtaja Jani Kyllönen vierailivat Oulussa 2. ja 3. joulukuuta 2021. Oulu Sinfonia johtajanaan Kaapo Ijas esittivät suomalaista musiikkia ja erityisesti otteita oopperoista. Konsertin aloitti välisoitto Melartinin Aino-oopperasta ja Helena Juntunen (kuvassa) lauloi solistina sen jälkeen Ainon Koivuaarian. Juntusen tulkinta oli täysin omaa luokkaansa: hän esitti aarian koskettavasti ja eläytyen. Kyse oli ensimmäinen kerta, kun oopperan osia esitettiin uudesta, Jani Kyllösen toimittamasta toisen näytöksen materiaalista. Muina teoksina kuultiin otteita Paciuksen Kaarle kuninkaan metsästyksestä, Rautavaaran Aleksis Kivestä, Sallisen Punaisesta viivasta, Kortekankaan Isän tytöstä ja Kokkosen Viimeisistä kiusauksista. Konsertin päätti Joonas Kokkosen 100-vuotisjuhlan kunniaksi hänen 4. sinfoniansa.

Konsertin jälkeen seuran edustajat tapasivat kapellimestarin, solistit (Juntusen ohella Nicholas Söderlund), Oulu sinfonian intendentin Maija Kuusiston ja taiteellisen partnerin Jaakko Kuusiston. Keskustelua jatkettiin intendentin ja taiteellisen partnerin kanssa seuraavana päivänä. Aiheena oli Melartinin tuleva 150-vuotisjuhlavuosi 2025, jota varten seura pyrkii aktiivisesti saamaan Melartinin musiikkia esille.

Melartin-näyttely Metropolian Arabian kampuksella 15.-19.11.2021

Metropolian Arabian kampuksella on viikolla 46 näyttely, joka rakentuu säveltäjä Erkki Melartinin tunnetun kirjastonurkkauksen ympärille. Metropolian opiskelijat ovat sen restauroineet ja kunnostaneet ja näyttelyyn on saatu muutakin mielenkiintoista, kuten Melartinin kovia kokeneet matkalaukut. Puheenjohtajamme Tuire Ranta-Meyer on luvannut olla päivystämässä näyttelyssä 15.11. klo 12.30-14.30, 16-18.11. klo 13-15 ja 19.11. klo 12-13 ja 14-15. Näyttely on Metropolian Arabian kampuksella, osoitteessa Hämeentie 134 D. Sisäänkäynnistä suoraan eteenpäin, portaat alas ja siellä on ruokala vasemmalla ja näyttelytila oikealla seinustalla. Tervetuloa!

Kuutamon maa – Helsingin kamarikuoron Melartin-ilta 2.10.2021

Helsingin kamarikuoro antoi lauantaina 2.10.2021 Paavalinkirkossa konsertin, jonka koko ohjelmisto koostui Erkki Melartinin mies- ja sekakuorolle säveltämistä lauluista. Nils Schweckendiekin johtama kuoro valmistautuu samalla äänittämään Melartinin kuorotuotantoa Yleisradiolle. Konsertissa olivat paikalla Melartin-seuran puolesta puheenjohtaja Tuire Ranta-Meyer ja sihteeri Heikki Poroila. Yleisö sai kuulla upeasti toteutetun konsertin ja upeaa musiikkia, jonka vähyys kuorojemme ohjelmistossa on perusteetonta. Onneksi käänne on tapahtumassa, sillä myös kuoro Laulu-Miehet suunnittelee äänittävänsä kaksi CD-levyllistä Melartinin mieskuorolauluja, käytännössä saman ohjelmiston kuin Helsingin kamarikuorokin.

Konsertissa kuultiin seuraava ohjelma. Tässä on sävellysten nimiin liitetty myös opus- tai EM-numero, joita kuoron käsiohjelmassa ei valitettavasti ollut esillä.

Mieskuorolaulut Kummanko sävel somempi? EM121 – Ota se kaunis kannel taas, EM181 – Me kasvamme, EM152 – Ikävä, op. 57, nro 1 – Jungfru Maria i rosengård, op. 57, nro 2 – Nu är det helg öfver hafvet, op. 57, nro 3 – Olla mullai, op. 57, nro 4 – Häälaulu, op. 57, nro 5 – Savolle, op. 57, nro 6 – För si sådan är kärlekens begäran, op. 57, nro 7 – Selvä mies , op. 57, nro 8 – Vappulaulu, op. 61b, nro 2 – Snöfallet, EM219 – Savonlinnan lyseon toverikunnan marssi, EM209 – La Polusstelo, EM190 – Syyskuun kesä, op. 142, nro 7 – Aittalaulu, op. 61b, nro 4 – Månlandet, op. 43, nro 3 – Kulkurin virsi, EM119 – Serenad, EM212 – Perún, EM184.

Sekakuorolaulut Taas koulun ukset aukeaa, op. 131, nro 1 – Virsi kotimaan puolesta, op. 134a, nro 6 – Totuuden henki, op. 131, nro 24 – Hiljaisuutta anna, op. 131, nro 22 – Rukous, op. 134a, nro 21 – Helluntaivirsi , op. 131, nro 23 – Isä pellollaan , op. 131, nro 6 – Kiitos , op. 131, nro 9 – Nuorten laulu, EM172 – Elannon laulu, EM039 – Oi Herra hyvä paimen, op. 134a, nro 1 – Kotia kohti, op. 134b, nro 10.

Helsingin kamarikuoro 2019, kuva Heikki Tuuli

Niklas Pokki ja Melartinin pianosarja op. 93, Per speculum in enigmatae

Pianotaiteilija Niklas Pokki, joka kantaesitti aikoinaan Erkki Melartinin pianosarjan Per speculum in enigmatae, op. 93, on julkaissut YouTubessa taltioinnin, jonka Yleisradio äänitti 11.8.2018 Helsingin musiikkitalossa. Koko teoksen (15’29 minuuttia) voi kuunnella oheisesta linkistä.
https://www.youtube.com/watch?v=agB_sPlNfQ0

Sarjan nuotti on julkaistu vuonna 2020 (Fennica Gehrman ISMN 979-0-55011-630-6).

Melartin-maraton jatkui Siuntiossa

Koronarajoitusten siirtämä hanke esittää kaikki Erkki Melartinin yksinlaulut konserttisarjana jatkuu! Siuntion kirkossa sunnuntaina 22. elokuuta 2021 klo 18.00 kuultiin opukset 14, 71, 95. 97, 139, 151 ja 162, yhteensä 26 upeaa laulua upeina tulkintoina. Solisteina olivat sopraanot Annika Leino ja Kaisa Kraft, pianon ääressä Pami Karvonen. Monet lauluista kuultiin nyt ensimmäistä kertaa Melartinin oman ajan jälkeen. Saatoimme jälleen todeta, kuinka monipuolinen säveltäjä Melartin on. Tilaisuuden järjesti Lauluakatemia, jolle lämpimät kiitokset tästä kulttuuriteosta.

Kuva Heikki Poroila

“Uusi aika koittaa Melartinin sinfonioille”

Näin kirjoittaa Rondon toimittaja Antti Häyrynen artikkelissaan, joka on julkaistu Rondo-lehdessä 1.6.2021. “Erkki Melartinin sinfoniat ovat olleet varjossa, mikä johtuu osaksi nuottimateriaalin puutteista. Nyt niille on koittanut uusi aika säveltäjän nimikkoseuran saatua valmiiksi suurhankkeensa, sinfonioiden toimituksen nykyaikaiseksi ja virheistä korjatuksi nuottijulkaisuksi.”

Tämä Rondo 6-7/2021 kannattaa ostaa ja lukea vaikka vain tämän yhteenvedon takia. Verkosta saa lukuoikeutta sivulta https://rondolehti.fi/artikkelit/lehtiartikkeli/uusi-aika-koittaa-melartinin-sinfonioille/.

Erkki Melartinin hautamuistomerkki kesäkuntoon

Erkki Melartin -seuran iskuryhmä käytti tunnin lämpimästä kesäkuun 10 päivän iltapäivästä ja puhdisti jäkälän pahasti peittämän säveltäjän hautamuistomerkin alkuperäiseen kuntoon. Lapsiaan vartioinut varisemo pahastui aiheuttamaamme uhkaa, mutta sovinto saatiin aikaan 10 minuutin vänkäyksen jälkeen ja emo päätteli, etteivät harjat muodostaneet kuitenkaan todellista uhkaa jälkikasvulle. Aurinko ehti pesun aikana kääntyä valokuvaamisen kannalta huonoon asentoon, mutta oheisesta kuvaparista selvinnee, miksi pesu oli tarpeen. Kiven päällä ollut lintukoriste on edelleen teillä tietymättömillä, mutta siitä Erkki Melartin itse olisi tuskin huolissaan. Kuvassa oikealla puheenjohtaja Tuire Ranta-Meyer tyytyväisenä kahden puhdistetun kiven välissä, hoidimme nimittäin saman tien Livi, Irma ja Ester Melartinin hautakiven. KUVA | HEIKKI POROILA

Erkki Melartin ja exlibris-harrastus

Suomen Exlibrisyhdistys ry:n puheenjohtaja Erkki Tuominen on kirjoittanut tuoreeseen Exlibrisuutiset-lehteen nro 163 (1/2021) mielenkiintoisen artikkelin otsikolla Säveltäjä Erkki Melartin exlibristaiteilijana. Erkki Melartin teki ex libriksiä itselleen ja ystäville, mutta oli myös muiden tekijöiden kohteena. Tuomisen artikkeli on jatkoa Irma Melartinin vuosikirjaan Exlibris 96 kirjoittamaan artikkeliin Muistitietoa Erkki Melartinin exlibriksistä.

Erkki Tuominen on ystävällisesti antanut artikkelinsa myös Erkki Melartin -seura ry:n käyttöön, mistä kiitämme lämpimästi. Lehden kannessa olevan ex libriksen on tehnyt Melartin naapurina asunut nuori Hans Höfer, jolle Melartin teki vastavuoroisesti ex libriksen, joka löytyy Tuomisen jutusta.

Puheenjohtajan terveiset 1/2021

Arvoisat Erkki Melartin -seuran jäsenet!

Kevättalven aurinko näyttäytyy iloksemme tuon tuostakin, ja sen myötä ajatukset meillä monella siirtyvät kevääseen. Puutarhamyymälätkin ovat sen huomanneet, ja mainostavat jo kovasti kaikkea tarviketta, kukansiementä, taimikasvatuksen ohjetta ja parvekekasveja viherpeukaloille niin maalla kuin kaupungissakin. Itse kukin meistä huomaa haaveilevansa samanlaisesta perennaloistosta, tulppaanipenkistä tai luonnonkukkamaisesta kedosta kuin mitä televisiossa tai myyntikatalogeissa näytetään.

Omasta puutarhasta ja talosta maaseudulla haaveili myös seuramme nimikkosäveltäjä Erkki Melartin, joka isänsä kuoltua vuonna 1910 kantoi huolta Käkisalmessa asuvasta äidistään ja halusi itsekin päästä vakiintumaan. Hän oli työlääntynyt vuokralla asumiseen ja jatkuviin muuttoihin. ”Olisipa se hauska, jos saisi oikein oman kodin, jossa olisi oma joukko koolla ja josta ei jokainen pieni sattuma aja pois”, hän kirjoitti ystävälleen Helmi Krohnille. Pukinmäen uudesta huvilayhdyskunnasta löytyikin myynnissä oleva huvila, jonka hän miltei heti sen nähtyään ostikin kesällä 1913. Pukinmäki sijaitsi tuolloin Helsingin maalaiskunnassa, ja Melartin koki asuvansa aivan maalla.

Helmi Krohn kirjoitti huvilasta ja sen tunnelmasta muutaman vuoden päästä hienon kuvauksen: ”Jo ulkona puutarhassa, luonnossa näemme kaikkialla Melartinin kätten työtä, hänen omintakeisen persoonallisuutensa leiman. Talvella portilta johtava tuuhea kuusikuja on kuin marmoriin hakattu holvikäytävä, varhaisella keväällä ensimmäiset kukkaset pistävät päänsä lumivaipan alta esiin, täyden kesän aikaan puutarha, portaat, jokainen ikkunanlauta upeilevat kukkaloistossaan ja myöhäisellä syksyllä kuulakankirkkaine ilmoineen puut ja pensaat ovat pihassa väririkkaina viimeisine kypsyneine hedelmineen. Erkki Melartin on suuri luonnonihailija, ja mikä vielä enemmän, suuri luonnontuntija. Ei mikään luonnonilmiö kulje huomaamatta hänen ohitseen, ei mikään siinä ole niin pientä ja vähäpätöistä, ettei se kiinnittäisi hänen mieltään. Luonto tarjoaa hänelle sen ’seurapiirin’, joka hänelle on kaikista rakkain ja joka vaikuttaa hedelmöittävimmin hänen taiteeseensa.”

Lähellä luontoa oleminen oli Melartinille kuin taikasana, joka jatkuvasti avasi säveltäjälle uusia lakeuksia ja raikkaita virikkeitä mielikuvitukselle, sillä ”sellainen mieli, joka lumoutuu luonnon kauneudesta, ei koskaan väsy elämään”.

Tänä järjestyksessä jo toisena koronakeväänä meidän kaikkien on hyvä muistaa tuo Melartinin toteamus. Nyt kun todella moni iloa tuottava asia on rajattu pois arjesta ja juhlasta emmekä voi täysin siemauksin tehdä sitä mistä nautimme, on tärkeä ravita mieltä asioilla, jotka lisäävät kykyämme sinnitellä ja jaksaa. Luontoa lähellä oleminen tarjoaa yhden keinon. Melartin-seuran kaltainen yhteisö, jossa kukin voi osallistua omana itsenään ja saada arjen ylittäviäkin kokemuksia, on toinen. Tule siis mukaan kevätkokoukseen 7.4. klo 18:00. Nyt kun se pidetään etänä Zoom-linkin avulla, osallistuminen on vaivattomampaa kuin koskaan.Lämmin kiitos, että olet seuran jäsen ja autat vaalimaan musiikkielämämme menneisyyden perintöä. Voit myös mielellään olla yhteydessä kaikissa toimintaamme liittyvissä ideoissasi ja toiveissasi!