Kevään valo, lakeuden äärettömyys ja kaupungin vaikenevat katot. V. A. Koskenniemen runot Erkki Melartinin orkesterilauluina vievät kuulijan sadan vuoden takaiseen tunnelmaan: nuoren Koskenniemen kokoelma herätti heti ilmestyttyään suurta huomiota puhuessaan välitöntä, korutonta sydämen kieltä.
Melartin kuuli runot jo käsikirjoitusvaiheessa vuonna 1906 – ja lumoutui niistä. Yksinäisyys, luonnonlakien väistämättömyys ja kuolemanajatukset synnyttivät vastakaikua säveltäjässä, jonka elämää sairaudet usein varjostivat.
Laulusarjan sävelmaailma on omalaatuinen, välillä eleetön ja puhutteleva, toisinaan kokeellinen, ekspressiivinen ja villi. Kun kuulija sille antautuu, ainutkertaiset ja ihmeelliset runollismusikaaliset näköalat avautuvat hänelle.
Melartin 150 -juhlavuoden konsertissa kuullaan Koskenniemi-laulut ensimmäistä kertaa kokonaisuudessaan orkesterin säestyksellä. Orkesterisovitukset teki viulisti ja kapellimestari Leo Funtek, Melartin ystävä ja laulusarjan suuri ihailija.
Koskenniemi-sarjan solisteina toimivat oopperalaulajat Jaakko Kortekangas ja Maria Turunen, jotka ovat esittäneet runsaasti Melartinin yksinlauluja ja nostaneet ansiokkaasti esiin hänet liedsäveltäjänä. Lisäksi mukana ovat Maija Rautasuo, Iirisilona Segerstam ja Samuel Parkkinen sekä Helsinki Metropolitan Orchestra kapellimestarinaan Sasha Mäkilä.
Konsertti pidetään sunnuntaina 18.5.2025 klo 18 Helsingin konservatorion juhlasalissa. Konsertin kesto on noin 2 tuntia. Liput joko etukäteen store.metropolia.fi tai paikan päältä. Normaaliliput 20 €, eläkeläiset, opiskelijat, työttömät, ja alle 18-vuotiaat vain 10 €. Lisätietoja.


