Oopperan Aino puhtaaksikirjoitushanke puolivälissä

Niilo Helanderin säätiön apurahalla on saavutettu jälleen yksi etappi Erkki Melartinin teosten tunnetuksi tekemisen ja esittämisen tavoitteen suhteen. Heinäkuun puolessa välissä valmistui ooppera Ainon toisesta näytöksestä ja epilogista maailman ensimmäinen puhtaaksikirjoitettu editio. Sen on laatinut seuran varapuheenjohtaja, nuottigraafikko Jani Kyllönen, ja hankkeen käynnistymisestä vastannut työryhmä, jonka toisena jäsenenä Kyllösen ohella on seuran puheenjohtaja Tuire Ranta-Meyer.

Melartinin tuotannon keskeisistä suurista teoksista tähän asti ainoastaan Kalevala-aiheinen ooppera Aino (op. 50 vuodelta 1909) on ollut edelleen puhtaaksikirjoittamatta siitä huolimatta, että sitä on esitetty lähes joka vuosikymmenellä. Viimeksi toukokuussa 2017 Suomen Kansallisooppera esitti teoksen konserttiversiona kapellimestari Klaus Mäkelän johdolla. Esitys sai niin yleisöltä kuin kriitikoilta poikkeuksellisen innostuneen vastaanoton. Mm. Helsingin Sanomien pitkäaikainen arvostelija Hannu-Ilari Lampila ja HBL:n kriitikko Mats Liljeroos pitivät teosta “parhaana suomalaisena oopperana kautta aikojen”. Lampila kirjoitti arvostelussaan (HS 28.5.2017; https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005229366.html) oopperan olevan “haltioitunut luonnon ylistyslaulu, jossa impressionistissävytteinen kansallisromantiikka yhdistyy onnellisesti wagneriaaniseen kärsimyskromatiikkaan ja myyttisyyteen”. Liljeroos puolestaan toivoi (HBL 27.5.2017; https://www.hbl.fi/artikel/en-finlandsk-wagner-i-farten/), että vuonna 2025 kun Melartinin syntymästä tulee 150 vuotta, teos saataisiin viimein myös näyttämölle täysipainoisena esityksenä.” Myös esityksen kapellimestari, soittajat ja solistit olivat vaikuttuneita täysverisen wagneriaanisesta teoksesta.

Kansallisoopperan konserttiesityksen yhteydessä tuli ilmi oopperan partituurin ja orkesteristemmojen suuret ongelmat. Jo aiemminkin useat kapellimestarit, mutta myös vuoden 2017 konserttiversion johtanut Klaus Mäkelä harmitteli esitysmateriaalin huonoa tilaa, koska se teettää orkesterille ja kapellimestarille ylimääräistä työtä, joka on pois efektiivisestä harjoitusajasta. Kansallisooppera toivoi, että editoitu materiaali olisi saatu käyttöön jo esitystä varten. Tämä ei Melartin-seuran resurssi- ja aikataulusyistä ollut mitenkään silloin mahdollista. Nyt kun sinfonioiden mittava, vuosille 2007-2019 ajoittunut puhtaaksikirjoitusprojekti oli saatu päätökseen, Aino oli mahdollista ottaa työlistalle.

Aino Ackté oopperan pääroolissa ensiensitysvuonna 1909
Aino Ackté oopperan pääroolissa ensiensitysvuonna 1909

Aino on suuren luokan jälkiwagneriaaninen ooppera, jossa säveltäjän luomisvoima on parhaimmillaan ja orkesterin varsin moderni käyttötapa aikaansa edellä (ks. mm. Kalevi Ahon Suomalainen musiikki ja Kalevala 1985). Kunnollisen esitysmateriaalin puute on haitannut sen mahdollisuuksia päästä esille niin Suomessa kuin kansainvälisesti.

Niilo Helanderin säätiön apurahalla oli mahdollista saada vain osa oopperan partituurista puhtaaksikirjoitettua. Työryhmä päätyi aloittamaan hankkeen toisesta näytöksestä, sillä sen aloittava Ainon ns. Koivuaaria ja lopun suuri epilogi ovat myös konserttiohjelmistoon soveltuvia soolonumeroita. Tätä mahdollisuutta silmällä pitäen katsottiin siis tarkoituksenmukaisesti editoida ensin jälkimmäinen näytös ja epilogi. Toivottavasti apurahoitusta löytyy lähiaikoina myös ensimmäisen näytöksen puhtaaksikirjoittamiseen. Niin Melartinin 150-vuotisjuhlavuonna 2025 olisi toiveita saada Liljeroosin toive toteutumaan ja ooppera näyttämölle uutena tuoreena ja näkemyksellisenä ohjauksena.